Haapsalun kauhu- ja fantasiaelokuvafestivaali (HÖFF) on 19-vuotisen historiansa aikana ennättänyt tulla tutuksi myös suomalaisille genre-elokuvien ystäville. Vaikka ohjelmiston pääpaino on kauhussa, niin festivaalitarjontaan mahtuu paljon muutakin, yllättäviäkin nimikkeitä ympäri maailmaa.
HÖFF oli tiivis yhden viikonlopun mittainen festivaali, jonka ensimmäinen näytös pyörähti käyntiin jo perjantai-iltapäivänä ja päätöselokuva koettiin sunnuntaina alkuillasta. Perjantaina ja lauantaina näytökset jatkuivat pitkälle yöhön, joten katsottavaa riitti yhdelle viikonlopulle.
Festivaalin tapahtumapaikkana toimi Haapsalun kulttuurikeskus, jossa elokuvia esitettiin kolmessa salissa, joista pienin, kellarissa sijaitseva sali, toi enemmän mieleen kaveriporukan kerhotilan kuin varsinaisen esitystilan. Festivaalikontekstissa tämä ei ollut lainkaan huono asia, etenkin kun tässä salissa esitettävät elokuvat olivatkin pääasiassa, uutuuksien sijaan, pienemmän porukan kulttikamaa.
 |
| Haapsalun kujilla |
Festivaalikävijän näkökulmasta kyseessä oli vaivaton tapahtuma, sillä kaikki esitykset järjestettiin samassa rakennuksessa, mikä teki näytösten välillä sukkuloinnista helppoa. Joitain festivaalin oheistapahtumia, kuten virallinen afterparty perjantaina, olikin keskitetty muualle.
Oman lisänsä festivaalitunnelmaan toi tietenkin Haapsalun kylpyläkaupungin historiallinen miljöö, jonka maisemissa ja pikkukujilla mielellään käyskenteli pitkin viikonloppua. Mukavan oloisia ravintoloita ja kahviloita tuntui piisaavaan.
Festivaali järjestettiin 26.-28.4.2024
Chainsaws Were Singing (2024)
Avajaiselokuvaksi oli valikoitunut virolaista indiekauhua, sanan todellisessa merkityksessä. Festivaaliyleisöä hellittiin splatter-komedia-musikaalin maailman ensi-illalla, kun ohjaaja Sander Maranin 10 vuotta työn alla ollut ohjaustyö Chainsaws Were Singing näki viimein päivänvalon. Elokuvan kuvaukset olivat jo vuonna 2013.
Koska kyseessä on eräänlainen genrehistoriallinen tapaus virolaisen elokuvan historiassa, päätin keskittyä festivaaliraportissani yksinomaan tämän elokuvan käsittelyyn.
Olin ennakkoon hieman epäileväinen elokuvan suhteen, sillä en ole suurin kauhukomedioiden tai splatterien fani. Tarkoituksella kulttikamaksi tehdyt elokuvat taas eivät useinkaan vakuuta, vaan tuntuvat liiaksi tietyn katsojakunnan kosiskelulta. Ylilyönnit, joissa maistuu liiallinen laskelmointi, eivät useinkaan naurata.
Chainsaws Were Singing ei onneksi rakennu yhden kortin varaan, vaan elokuva nojaa ylilyövien veritehosteiden lisäksi absurdiin ja hölmön hauskaan huumoriin, sekä musikaalijaksoihin, jotka tekevät mainiota parodiaa lajityypistä, tuntumatta lainkaan irralliselta elementiltä.
Elokuvan juoni tarjoaa lähtökohdan, jonka ympärille rakentaa erilaisia, varsin verisiä sattumuksia. Kun elokuvan pääosapari Tom (Karl Ilves) ja Maria (Laura Niils) tapaavat toisensa, niin se on rakkautta ensisilmäyksellä. Kaikki tapahtuu mukavan epärealistisesti ja mutkattomasti, kuten musikaaleissa monesti tapana on. Nuorten lempeä varjostaa kuitenkin moottorisahan kanssa vaarallisesti heiluva murhaaja (Martin Ruus), jonka vangiksi Maria joutuu. Tomin on siis ryhdyttävä sankaritöihin!
Riemukasta kokonaisuutta, jossa näyttelijät todella laittavat itsensä likoon, heikentää hieman parin tunnin kesto, jossa on venyttämisen tuntua. Vaikka elokuvassa riittääkin uusia hassuja hahmoja ja verisiä sattumuksia pitkin matkaa, niin loppua kohden siinä alkaa olla myös liiaksi toiston makua.
Napakka kesto on ollut komedioissa perinteisesti hyve. Esimerkiksi Monty Pythonin elokuvat, joista ohjaaja Maran on myös ammentanut innoitusta, ovat kestoltaan noin puolitoistatuntisia. Materiaalista ei varmasti ole ollut Pythoneillakaan pulaa, vaan kun valitussa tyylilajissa ei ole mahdollista juurikaan syventää hahmoja tai tapahtumia, niin silloin on hyvä pitää paketti tiiviinä.
Kokonaisuutena Chainsaws Were Singing pääsi kuitenkin yllättämään positiivisesti. Tekijöillä on selvästi ymmärrys lajityypistä ja osaamista toteuttaa elokuva sopivan kevyellä otteella, jolloin katsojan oli helppoa pujahtaa sisään elokuvan tunnelmaan. Elokuva on toki indiekauhulle ominaiseen tyyliin överi, joten tämä oli mukava kokea täyteen pakatussa ensi-illassa, jolloin yleisön reaktioista tuli olennainen osa kokemusta.
