Tamperelainen harrastajateatteri Tukkateatteri jatkaa toista kesää Amurin museokorttelissa. Viime kesänä nähtiin Maria Jotunin komedia Savu-uhri. Nyt on vuorossa Aune Mäkisen samannimiseen romaaniin pohjautuva Melkein ihmisiä, jonka dramatisoinnista ja ohjauksesta vastaavat Katri Häti ja Mia-Annette Latvus.
Mäkisen romaanissa, joka ilmestyi 1990-luvun lopulla, kuvataan elämää Amurin työläiskorttelissa 1930- ja 1940-luvuilla. Teatterikokemus kytkeytyykin vahvasti siihen, että yleisö pääsee katsomaan Mäkisen romaaniin pohjautuvaa kesäteatteriesitystä historialliseen ympäristöön.
Amurin museokortteli, joka täyttää tänä vuonna 50 vuotta, säilytettyine asuintaloineen ja piharakennuksineen, tarjoaa kävijöille kokemuksen siitä, miten työläisten elämä oli aikoinaan järjestetty. Hieman kliseisesti voisi todeta, että historia herää eloon. Paikallishistoriaa paikallisyleisölle!
 |
| Kuva: Kaisa Vuorinen |
Esityksessä seurataan Amurin työläiskorttelin ihmisten elämää yhden kesän ajan 1930-luvun puolivälissä. Esitys lähtee liikkeelle siitä, kun Hanna (Mimmi Virtanen) muuttaa maaseudulta kaupunkiin ja asettuu asumaan Amurin osakyökkiin. Amurin taloissa oli yhteiskeittiö, jonka talossa asuvat perheet ja alivuokralaiset jakoivat. Asuminen oli tiivistä, niin hyvässä kuin pahassa, mikä käy selväksi esityksestä.
Oli ilo seurata laajaa, eri ikäisistä harrastajista koostuvaa näyttelijäjoukkoa. Erityisesti mieleen jäivät vahvalla äänenkäytöllään erottuvan Jaakko Melan esittämä talonmies Eelis sekä pihapiirin lapsia energisesti ja hyvällä yhteispelillä esittävät Jarkko Rautava, Laura Malmivaara ja Kuura Juntunen.
Hahmojen runsaus toi kokonaisuuteen realismin tuntua, vaikka aivan kaikista hahmoista en ollut täysin perillä. Tämä ei kuitenkaan ole iso moite, sillä osa hahmoista jäi esityksessä auttamatta hieman statisteiksi. Kokonaisuudessa oli nähdäkseni kyse enemmän ajan ja paikan hengestä kuin yksittäisistä ihmisistä.
 |
| Kuva: Kaisa Vuorinen |
Mäkisen tekstin pohjalta syntynyt esitys nojaa tunnelmaan, värikkääseen ja viihdyttävään dialogiin sekä hauskoihin hahmoihin. Nauraa saikin useammassakin kohtauksessa. Juoniaineksia tarjosivat esimerkiksi hiljalleen virittyvä kolmiodraama ja pihapiirin miesten pirtukaupat, mutta erityistä dramaattista jännitettä esityksessä ei haettu. Loppupuolelle oli kuitenkin ladattu sen verran dramatiikkaa, ettei esityksen intensiteetti päässyt haihtumaan.
Hätin ja Latvuksen ohjauksessa hyödynnettiin sopivasti, mutta ei liioittelevasti, Amurin museokorttelin sisäpihan miljöötä. Hahmot kurkkivat ja huutelivat ajoittain ikkunoista, ja näyttelijöiden toiminta ulottui paikoin myös hieman sivummalle.
Tasaisesti eteenpäin soljuva esitys tarjosi mielenkiintoisen kurkistuksen työläiskorttelin elämänmenoon, tavallisten ihmisten toiveisiin ja unelmiin. Välimatka näyttelijöiden ja yleisön välillä tuntuu ulkoilmaesityksessä tavallista pienemmältä, mikä edesauttoi esityksen imuun pääsemistä. Osansa tunnelman luomiseen toi myös Saana Kastelli harmonikan soitollaan.
Katsoin esityksen 29.5.2025
*Näin esityksen pressilipulla
 |
| Kuva: Kaisa Vuorinen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti