The Dolls of New Albion – Kirottujen nukkejen kaupunki (Samvais Ensemble)
Kotimaisten, osin raskaidenkin klassikoiden jälkeen oli hyvä päästä lauantaipäivän päätteeksi kokemaan jotain ihan muuta. Oma aikataulu sentään salli useamman tunnin tauon ennen päivän päättävää Paul Shaperan säveltämää ja sanoittamaa musikaalia The Dolls of New Albion – Kirottujen nukkejen kaupunki. Esityspaikkana musikaalille toimi Mikkelin teatteri.
The Dolls of New Albion oli festivaalille kutsuttuna puoliammattilaistuotantona oiva lisä viikonlopun ohjelmistoon. Tämä Kalle Tahkolahden ohjaama ja suomentama musikaali sai ensi-iltansa Teatteri Toivossa Helsingissä loppuvuodesta 2024. Kyseessä oli myös teoksen pohjoismainen kantaesitys.
Musikaalin juoni on sopivan klassinen: keksijä Annabel McAlistair (Veera Väisänen) päättää palauttaa henkiin kuolleista rakastettunsa Jasperin, joka herää eloon mekaanisena nukkena. Seuraavassa kolmessa näytöksessä seurataan McAlistairin suvun jälkeläisten vaiheita, joihin myös nuket liittyvät. Tapahtumapaikkana on Uuden Albionin kaupunki, joka myös kokee muutoksia musikaalin edetessä. 
Kuva: Pihla Liukkonen / Kontrastia
Huomioni kiinnittyi heti alussa Ilja Raunion näyttävään valosuunnitteluun sekä komeaan puvustukseen, josta vastasivat Sinikka Zannoni ja Minna Wallenius. Puvustus oli taattua ja tunnistettavaa steampunk-tyyliä. Steampunk on tieteiskirjallisuuden laji, jossa tapahtumapaikkana toimii 1800-luvun Britanniaa muistuttava vaihtoehtotodellisuus.
Esiintyjiä lavalla oli yhteensä yhdeksän, mutta esimerkiksi alun joukkokohtauksessa tuntui siltä, että lavalla olisi ollut suurempikin joukko. Verna Laineen karismaattisesti esittämä kertojahahmo liikkui sulavasti lyhdyn kanssa läpi esityksen, punoen katsojalle eri juonenlankoja yhteen.
Episodirakenteen vuoksi esityksen hahmot vaihtuivat melko nopeasti. Kertojahahmon lisäksi mieleen jäivät esimerkiksi Veera Väisäsen väkevä tulkinta keksijä Annabellasta ja Stella Lahtelan nukkemainen olemus nukke-Jasperin roolissa.
Läpilauletussa musikaalissa oli imua ja tenhoa. Paul Shaperan teoksessa on isoja teemoja ja ideoita, kuten kuolemattomuus sekä ihmisten ja mekaanisten nukkejen suhde, mutta niiden tarkempaan kehittelyyn ei puolitoistatuntisessa teoksessa ollut aikaa.
Taidokkaasti toteutettu musikaalielämys vei mennessään hetkeksi muihin maailmoihin.
Luulosairas (Vehkajärven Teatteri)
Sunnuntaipäivän koittaessa alkoi oma turnauskestävyys olla jo hieman koetuksella. Suuntasin aamukymmeneksi Kulttuuritalo Sotkuun, jossa oli vuorossa Vehkajärven teatterin näkemys Molièren Luulosairaasta. Tuttu klassikko oli hyvä aloitus päivälle, sillä jutun juonen ollessa pääpiirteissään tiedossa pääsin keskittymään rauhassa toteutukseen ja nokkeluuksia vilisevään dialogiin. Virvoittaakseni itseni kunnolla festivaalin päätöspäivään tilasin kahviosta valmiiksi väliajalle suolaisen piiraan ja teen. Hyvin maistui!
Luulosairaan juoni on taattua Molièreä, karrikoituine hahmoineen ja juonenkäänteineen. Aatelismies Argan (Arppa Korkka) on tavattoman sairas, tai näin hän asian itse kokee, mutta voimia riittää kyllä tyttären Angeliquen (Mirja Korkka) naimakauppojen järjestämiseen, etenkin kun sukuun on mahdollista saada tuleva lääkäri. Neuvokas palvelustyttö Toinette (Tanja Vuorinen) pyrkii järjestelemään asioita siten, että Angeliquen todellinen rakastettu Cleante (Kusti Vuorinen) veisi pidemmän korren kilpakosijastaan.
Ohjaaja Juho Joki onnistui työryhmineen löytämään klassikkoon luontevan, vauhdikkaan rytmin, jossa koomiset tilanteet seurasivat rivakasti toisiaan. Monenlaista häslinkiä ja väärinkäsitystä riitti. Naurun aiheena on etenkin Arganin, luulosairaan, hyväuskoisuus: hän on valmis maksamaan isoja summia erinäisistä rohdoista ja hoidoista, vaikka hieman kommentoikin niiden hintojen nousua. Arppa Korkka teki herkullisen roolisuorituksen auktoriteettihahmona puoskareiden armoilla. 
Itse otettu kuva. Loppukiitokset.
Muista näyttelijöistä valokeilaan nousi etenkin Tanja Vuorinen Toinettena, joka joutui venymään erinäisiä huijauksia ja hämäyksiä järjestäessään. Roolisuorituksessa korostui fyysinen näyttelijäntyö ja koominen liike. Lisäksi yhdeksi esityksen koomisista huippukohdista nousi musiikkihetki, jossa Kusti Vuorisen veto kiihtyi yllättäen rokkikukkoilun suuntaan.
Esitys oli kokonaisuutena tyylipuhdas veto, johon oman piristävän lisänsä toi Kusti Vuorisen esittämä musiikki erinäisillä kelloilla, jotka sulautuivat osaksi lavastusta. Vuorinen, joka on musiikkialan ammattilainen, vastasi myös esityksen sävellyksestä.
Luulosairas taisikin vaivihkaa nousta omaksi suosikikseni festivaalilla katsomistani esityksistä. Mainio muistutus siitä, että klassikkoa ei tarvitse välttämättä yrittää keksiä uudelleen tuoden sitä lähemmäs nykypäivää. Tekstin ajankohtaisuutta tässä ajassa, jossa lääketieteen asiantuntijaksi saattaa julistautua ihan kuka tahansa, korostivat myös esityksiä arvioineet raatilaiset Näyttämöpäivien päätöstilaisuudessa.
Tunari (Ilves-Teatteri)
Yksi tiukka esityspaikan vaihto mahtui itselläni tänä vuonna aikatauluun. Kulttuuritalo Sotkusta oli Luulosairaan jälkeen aikaa vajaat 30 minuuttia siirtyä Kulttuuritalo Tempoon, reilun kilometrin päähän, jossa alkoi oman festivaaliurakkani päättävä, helsinkiläisen Ilves-Teatterin monologinäytelmä Tunari. En ollut suinkaan ainoa pikaisen esityspaikan vaihdon suorittaja, sillä useampikin katsoja otti nopean lähdön katsomosta. Joitakin paremmin varautuneita katsojia odotti taksikyyti kulmilla. Oli siis viimeisen rutistuksen aika.
Ilves-Teatterin monologista nähtiin festivaalilla kaksi esitystä, joissa vuorottelivat Oliver Härkönen ja Kanerva Paunio. Itselleni osui Tunari katsottavaksi Härkösen esittämänä. Aiheena esityksessä, jonka käsikirjoittamisesta ja ohjauksesta vastasi Eppu, oli tarkkaavuus- ja keskittymishäiriön vaikutukset jokapäiväiseen arkeen. Monologin nimikkohenkilö Tunari on levoton ja stressaantunut kirjallisuustieteen opiskelija.
Esityksessä tehdään selväksi, että tarjolla on eräänlaista päähenkilön tajunnanvirtaa tragikoomisella sävyllä, sillä muut ihmiset, joita kuullaan nauhalta, puhuttelevat myös päähenkilöä Tunariksi. Esityksessä kuullut lukuisat ääninäyttelijät tekivät vivahteikasta työtä. Lauri Rautanen ja Paul Sainio ansaitsevat kiitokset onnistuneesta äänisuunnittelusta. 
Kuva: Pihla Liukkonen / Kontrastia
Monologissa onnistutaan näyttämöllistämään sujuvaksi, reilun tunnin pituiseksi esitykseksi ADHD-oireiden kokonaisvaltainen vaikutus ihmisen, tässä tapauksessa opiskelijan, elämään. Oliver Härkönen heittäytyi Tunarin rooliin ennakkoluulottomasti, itsensä likoon pistäen. Suorituksessa oli vetovoimaa, joka kantoi koko keston ajan. Härkönen oli siis omaksunut tekstin sisällön ja roolin mallikkaasti, tehden siitä omannäköisen version.
Tunarin koomiseksi miellettävät tilanteet, esim. ajanhallinnan puutteeseen liittyen, naurattivat sunnuntai-iltapäivän yleisöä. Itselläni oli monin paikoin tunne, etten tiennyt, itkeäkö vai nauraa. Esityksessä oli varma ja sujuva poljento, eikä se typistynyt missään vaiheessa luennon suuntaan, vaikka aihepiiriin liittyviä asioita, esimerkiksi lääkitykseen liittyen, tuotiinkin esille. Tarkkaavuuden häiriöt ovat yksilöllisiä, joten monologi, jossa keskiöön nousee yhden henkilön subjektiivinen kokemusmaailma, oli oiva esitysmuoto aiheen käsittelyyn.
Esityksen aloitusvitsi, jossa joku muka myöhässä oleva pyrkii vielä saliin, toimi festivaalikontekstissa oikein nautittavasti.
Päätöstilaisuus
Työväen Näyttämöpäivien päätöstilaisuudessa kuultiin teatterin ammattilaisista koostuvien raatien palautteet esiintyville ryhmille ja julkistettiin yleisöäänestyksen voittaja, joka oli tänä vuonna Ykspihlajan Työväen Näyttämön Huojuva talo. Raadeissa toimivat tällä kertaa näyttelijäntaiteen professori Jarkko Lahti, teatterikriitikko Kirsikka Moring, näyttelijä Kati Outinen ja teatteriohjaaja Mikko Roiha.
Oli antoisaa päästä vielä fiilistelemään ja sulattelemaan viikonlopun aikana nähtyjä ja koettuja esityksiä sekä kuulemaan ammattilaisten näkemyksiä, joita pidin erittäin kiinnostavina. Tilaisuuden juonsi näyttelijä Taisto Oksanen, joka toimi edeltävän vuoden festivaalin ohjelmistovalitsijana.
Lopuksi
Katsomani kattaus oli pitkälti oman teatterimaun mukaisia esityksiä sekä muutamia yllätyksiä, jotka ovat aina hyvän festivaalin merkki. Näyttämöpäivien esitysten kokonaistäyttöaste oli 90,5 %, joten väkeä riitti katsomossa, useimpien näytösten ollessa loppuunmyytyjä.
Työväen näyttämöpäivät järjestettiin Mikkelissä 24.–26.1.2025
TULOSSA: TNP 50 VUOTTA - JUHLAFESTIVAALI 23.–25.1.2026
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti