Suurenmoista! (Keski-Uudenmaan Teatteri)

Yhdysvaltalaista 1900-luvun alkupuolella vaikuttanutta perijätärtä Florence Foster Jenkinsiä on nimitetty laulutaidottomaksi oopperadiivaksi. Jenkinsin tarina tuli suurelle yleisölle tutuksi viimeistään Stephen Frearsin elokuvasta Florence (2016), jossa nimiroolissa nähtiin Meryl Streep. 

Näytelmäkirjailija Peter Quilterin kirjoittama Suurenmoista! sai ensi-iltansa reilut kymmenen vuotta ennen elokuvaa, ja sitä on esitetty jonkin verran meillä Suomessakin vuosien varrella. Nyt näytelmään on tarttunut Keski-Uudenmaan Teatteri, joka esittää sen Krapin Kesäteatterissa. Ohjauksesta ja sovituksesta vastaa Lija Fischer. Tarinan musiikkiaihe ja koomiset elementit tekevät siitä kelpo valinnan kesäkaudelle.

Näytelmän tapahtumat, jotka sijoittuvat 1940-luvulle, lähtevät liikkeelle siitä kun pianisti Cosme McMoon (Tuomas Korkia-Aho) saapuu tapaamaan Jenkinsiä (Anna-Leena Sipilä), tarkoituksenaan pyrkiä tämän uudeksi säestäjäksi. Vierailulla tutuksi tulee myös Jenkinsin poikaystävä, englantilainen näyttelijä St. Clair (Seppo Halttunen) ja sähäkkä suomalainen taloudenhoitaja Maria (Reeta Vestman). 

Kuva: Kristiina Männikkö

Esitys lähti liikkeelle aavistuksen hitaasti, tehden hahmoja tutuksi. Frearsin elokuvan perusteella tiesin suunnilleen, mitä odottaa, niinpä tarkkailin mielenkiinnolla, kuinka näytelmässä pohjustettiin sitä, ettei Florence osaa laulaa lainkaan. 

Anna-Leena Sipilän valloittavasti esittämän Florencen epävireisiä oopperavetoja annosteltiinkin maltillisesti, aivan kuten parhaissa kauhuelokuvissakaan ei hirviötä juurikaan näytetä.

Koko viisihenkinen näyttelijäkaarti tekee vakuuttavaa jälkeä. Useimmat roolihahmot ovat hieman eksentrisiä, mutta sydämellisiä, kuten myös Sanna Stellanin esittämä Dorothy, Florencen ystävätär. Reeta Vestmanin vastuulla on kaksi roolia: taloudenhoitajan lisäki rouva Verindah-Gedge. 

Kuva: Kristiina Männikkö

Lija Fischeriltä oli ennakkoluuloton ja onnistunut ratkaisu laittaa Reeta Vestman ja Tuomas Korkia-Aho duetoimaan Webberin The Phantom of the Opera. Duetto pohjusti kohtausta, jossa rouva Verindah-Gedge lataa täyslaidallisen kritiikkiä Jenkinsin laulutaidoista ja esityksistä. Duetto oli kerrassaan hauska ja säväyttävä. 

Komediana alkavasta esityksestä sukeutuu loppua kohden yllättävän koskettava tarina oman intohimon toteuttamisesta,  muiden mielipiteistä välittämättä. On sanottu, ettei intohimoaan voi valita, vaan se valitsee sinut. Florence Foster Jenkins seurasi kutsumustaan oopperan parissa tinkimättä ja on siksi jäänyt historiaan.   

Suurenmoista! toimi itselleni hyvänä muistutuksena siitä, että vaikka jokin tarina olisi itselle jo elokuvana tuttu, niin kannattaa kuitenkin suunnata teatteriin katsomaan miten näyttelijät välittävät sen siinä hetkessä elävälle yleisölle. Charmikas kokonaisuus toi hymyn huulille. 

Katsoin esityksen 6.7.2025

*Näin esityksen pressilipulla

Helppo ero (Riihimäen kesäteatteri)

Joskus kesäteatterilta kaipaa vain kevyempää viihdettä kesäpäivään, eikä mitään kovin vakavaa. Tähän tarpeeseen vastaa Satu Rasilan, Mikko Koukin ja Arto Valkaman käsikirjoittama Helppo ero, joka kantaesitettiin Emma Teatterissa kesällä 2020. Kyseessä on siis erityisesti kesänäyttämölle ajateltu kappale.

Mika Nuojuan esittämä eroterapeutti on päättänyt laittaa kioskin kiinni ja muuttaa kaukomaille. Enää pitäisi päästä eroon vain vastaanotosta ja sen omalaatuisista asiakkaista. Mutkia matkaan tuo erityisesti se, että liiketilan kunto asettuu yllättäen kyseenalaiseen valoon, kun takahuoneen läikkä herättää epäilyjä kosteusvauriosta.

Nuojuan esittämä eroterapeutti ei ole keskittynyt vain parisuhdeasioihin, vaan auttaa ihmisiä pääsemään eroon erinäisistä ongelmista ja pakkomielteistä. Esityksen muut näyttelijät Jukka Rasila, Pauliina Hukkanen ja Joonas Kääriäinen loihtivat vuorostaan esityksen aikana kymmeniä eri hahmoja, jotka asioivat vastaanotolla, paikoin useampaankin kertaan.  

Kuva: Pihla Liukkonen / Kontrastia

Helppo ero on hieman sketsimäinen, nopeasti vaihtuvine hahmoineen, joiden rakentamisessa näyttelijöitä avitti Satu Vihavaisen pirteä puvustus. Vitsejä ja tilanteita tykitettiin sen verran nopealla tahdilla, ettei jokaisen heiton odottanutkaan osuvan. Kokonaisuus pysyi kuitenkin tasaisen viihdyttävänä, eikä tunnelma katsomossa päässyt missään vaiheessa latistumaan.

Esityksen ensimmäisen puoliskon loppua kohden alkoi toteutuksen kaava lievästi puuduttaa, mutta jälkimmäisellä puoliskolla tästä ei ollut tietoakaan, kun kierroksia lisättiin entisestään ja esitys irtaantui ajoittain reippaasti arkirealismista silkan hulluttelun suuntaan. Yksi esityksen kohokohdista oli esimerkiksi Joonas Kääriäisen esittämän Paavo Väyrysen pistäytyminen lavalla.

Tämä Pekka Laasosen ohjaus nähtiin jo viime kesänä Mikkelin kesäteatterissa samoilla näyttelijöillä, mikä näkyy esityksen sujuvuudessa. Tahti pitää, eikä rytmikäs ote tekemisessä lipsu.

Näyttelijöistä erityisen nappisuorituksen tekee Mika Nuojua, joka saa pääroolissa huhkia koko rahan edestä. Nuojua löytää rooliin oikeat koomiset sävyt, saaden esimerkiksi asiakkaiden rahastamiseenkin liittyvän rutiinin naurattamaan. 

Kuva: Pihla Liukkonen / Kontrastia

Muiden lavalla olijoiden muuntautumiskyky kantoi helposti läpi esityksen. Esimerkiksi joidenkin Pauliina Hukkasen roolien kohdalla mietin, että onko lavalla tosiaan sama näyttelijä kuin hetki sitten. Yksi Hukkasen bravuureista on Amanda, banaanilaatikkoa mukanaan raahaava nainen, jolla on vaikeuksia luopua vanhoista tavaroistaan.

Jukka Rasila, joka ei esittelyjä kaipaa, selviytyi myös odotetun varmaotteisesti erilaisista rooleistaan. Yksi eniten tilaa saaneista oli metallimies Teppo, todella omistautunut Metallica-fani, jonka energinen metalliasenne täytti lavan kevyesti.

Helppo ero irvailee paikoin varsin osuvasti terapiakulttuurille, jossa ulkopuolista apua haetaan mitä erikoisimpiin ongelmiin. Erityisen pisteliäs esitys ei kuitenkaan ole, vaan se pysyttelee hyväntuulisen ja viihdyttävän kesäkomedian raameissa.

Katsoin esityksen 5.7.2025

*Näin esityksen pressilipulla

Vaimoni on toista maata (Törnävän kesäteatteri)

Törnävän kesäteatterissa Seinäjoella on tänä vuonna ohjelmistossa musikaalin sijaan farssi. Ranskalaisen Gilles Dyrekin kirjoittamaan farssikomediaan Vaimoni on toista maata näkyy tarttuneen useampikin teatteri Suomessa viime vuosina. Itse en ollut tätä kuitenkaan aiemmin missään nähnyt, joten suuntasin Törnävälle uteliain mielin. 

Juonen lähtökohdat ovat sopivan herkulliset. Lähiaikoina naimisiin menossa oleva pariskunta Helena (Susanna Laine) ja Janne (Antti LJ Pääkkönen) saa vieraakseen Riston (Jani Johansson) ja tämän tyttöystävän Veeran (Katriina Sinisalo). Risto on Jannen vanha opiskelukaveri, mutta Veeraa he eivät ole koskaan tavanneet. Farssi alkaa kehittyä kun isäntäväki alkaa luulemaan Riston kanssa riitaantunutta, mykkäkoulua pitävää Veeraa ulkomaalaiseksi. 

Sinisalon esittämä Veera päättääkin huvittaa itseään esittämällä kuvitteellisesta Hanistanista, entisen Neuvostoliiton alueelta, kotoisin olevaa pakolaista. Sinisalo pääsee todella irrottelemaan puhumalla siansaksaa ja esim. tanssimalla polkkaa. Itäblokin maihin liitettävät kliseet naurattavat, mutta eivät kuitenkaan muodosta komedian ydintä. 

Susanna Laine ja Antti LJ Pääkkönen. Kuva: Mikko Karsisto

Vaimoni on toista maata sai ensi-iltansa Ranskassa vuonna 2003, jolloin Neuvostoliiton hajoamisesta oli kulunut vasta reilut 10 vuotta. Farssin peruslähtökohta oli toki hupsu jo tuolloin, mutta ajallinen etäisyys itäblokin hajoamiseen on vienyt tekstiä entistä tukevammin mielikuvitushorisonttiin. Muutoin näytelmän teksti on aikalailla ajaton, toimien hyvin myös Seinäjoelle paikallistettuna.  

Farssin lajityypissä pelataan jatkuvasti uskottavuuden rajoilla ja näyttelijöiden tehtävä on myydä kokonaisuus katsojalle. Tältä osin Vaimoni on toista maata on klassinen tapaus. Sopivan pöljä idea alkaa aivan huomaamatta paisumaan ja tarina virittyy ja värittyy edetessään. Pekka Laasosen ohjaus on rytmiltään tarkka, tempoltaan sopivasti kiihtyvä. Reita Lounatvuoren suomennos istuu hyvin näyttelijöiden suuhun.   

Roolitus on onnistunut. Susanna Laine ja Antti LJ Pääkkönen muodostavat pariskunnan, joiden elämä tuntuu olevan silkkaa romanttista söpöilyä ja häitä edeltävää hössötystä. Roolisuorituksissa korostuu nopea replikointi ja fyysinen liike, heidän järjestäessä illanistujaisia. Laine ja Pääkkönen latasivat esitykseen vauhtia jo heti kättelyssä. Ovista tullaan ja mennään, kuten tyylilajiin kuuluu. 

Jani Johansson ja Katriina Sinisalo. Kuva: Mikko Karsisto

Mainion vastavoiman Laineen ja Pääkkösen esittämälle pinnallisen säteilevälle pariskunnalle tarjoaa Jani Johanssonin ja Katriina Sinisalon esittämä riidoissa oleva, vähäsanaisempi pariskunta. Johanssonin ja Sinisalon roolisuorituksissa korostui erityisesti eleet ja ilmeet. Kerrassaan herkullista kyräilyä.

Dyrekin näytelmässä parisuhteisiin ja niiden dynamiikkaan liittyvän huumorin lisäksi piikittely kohdistuu erityisesti siihen, miten holhoavasti, omien ennakkoluulojen ja kuvitelmien pohjalta ulkomaalaisia saatetaan kohdata, kuten Laineen ja Pääkkösen esittämä pariskunta tekee. Itseäni nauratti erityisesti se, miten he hyvää tarkoittaen päättävät lahjoittaa kaikenlaista nurkissa lojuvaa, enemmän tai vähemmän käyttökelpoista tavaraa Hanistaniin. 

Esitys on viihdyttävä paketti, jossa parisuhdekomediaan yhdistellään elementtejä, jotka tuovat hieman mieleen Larry Shuen komedian Ulkomaalainen, jossa myös päähenkilö tekeytyi ulkomaan eläväksi. Tämä komedia nähtiin Seinäjoen kaupunginteatterissa muutamia vuosia sitten. 

Miksi Vaimoni on toista maata on sitten niin suosittu? Yhdeksi menestystekijäksi veikkaisin Dyrekin tiivistä tekstiä, jossa ei ole turhaa täytettä, vaan se menee koko ajan eteenpäin, turhia pysähtelemättä. 

Väliaika tuli kuitenkin Törnävän maisemissa tarpeeseen, jotta jaksoin täysillä keskittyä farssin loppukäänteisiin.

Katsoin esityksen 14.6.2025

*Näin esityksen pressilipulla 

Susanna Laine, Antti LJ Pääkkönen, Jani Johansson ja Katriina Sinisalo.
Kuva: Mikko Karsisto