Yksi kevään odotetuimmista näytelmistä tuli ensi-iltaan jo tammikuussa. Sirkku Peltolan uutuusnäytelmä Kärpäset, jonka Peltola on myös ohjannut, varattiin kevään esitysten osalta loppuun jo ennen ensi-iltaa. Tämän kirjoituksen viimeistelyhetkillä on jo tiedossa, että kaikki syksyn lisäesitykset on myös loppuunvarattu.
Kärpäset on perustarinaltaan melko suoraviivainen: Kärpäsen veljekset Mauri (Martti Suosalo) ja Kalevi (Aimo Räsänen) tapaavat pitkän tauon jälkeen äidin hautajaisissa. Kansainvälinen oopperamaailman tähti Mauri meinaa jo kiirehtiä matkoihinsa, mutta Kalevi, joka jäi kotimaisemiin bussikuskiksi, saa hänet jäämään vielä kahville ja pullalle.
Täysin epäsynkassa etenevän kohtaamisen voisi kuvitella jäävän viimeiseksi pitkään aikaan, mutta pian edessä oleva tilanne onkin sellainen, että Mauri on kokenut terveyden pettämisen, taloudellisen romahduksen, avioeron ja päätynyt Kalevin kaksioon autettavaksi. Tämän lähtökohdan ympärille Peltolan ja näyttelijöiden, joita esityksessä nähdään vain kolme, on hyvä rakentaa sisällöltään rikasta draamakomediaa.
Mauri ei meinaa asettua autettavan rooliin, vaan pyrkii orkestroimaan tilanteita entisestä auktoriteettiasemastaan käsin. Kalevi taas pyrkii hyväsydämisyyttään mukisematta auttamaan sen minkä voi. Alkukankeuden jälkeen hyvin erilaisia elämänpolkuja tallanneet veljekset alkavat hiljalleen löytää yhteyttä toisiinsa.
 |
| Kuva: Kari Sunnari |
Omissa ennakko-odotuksissani oletin, että Petra Ahola vain hieman täydentäisi eri rooleissa näytelmää, mutta vielä mitä! Ahola nähdään yhteensä seitsemässä eri roolissa, eikä suinkaan marssita näyttämölle mitään kaksiulotteisia karikatyyrejä, vaan rakentaa lyhyessä ajassa uskottavia hahmoja, joista monilla on omat ongelmansa, kuten vaikkapa perheasioissaan tiukoille joutunut kahvilantyöntekijä tai työkiireen kanssa kamppaileva kotisairaanhoitaja. Tärkeäksi Aholan esittämistä hahmoista nousee teini-ikäinen Puro Kärpänen, Maurin pojantytär, joka tuo näytelmään Peltolan tuotannolle ominaista sukupolvien välistä tematiikkaa.
Samoin Suomen johtaviin hahmonikkareihin lukeutuva Suosalo pääsee tässäkin esityksessä käyttämään taitojaan. Hulvaton variaatio Suosalon erinäisissä monologeissa esittämistä naishahmoista on Hara, jolla on jonkinasteinen huumeongelma ja joka kuuluu Kalevin erittäin pieneen tuttavapiiriin. Jo ensikosketus hahmoon kirvoittaa naurut, kun tämä saapuu kahvilaan hieman hukassa olevan oloisena, pummaamaan Kalevilta kahvia ja pullaa, kysellen vegaanisen maidon perään.
Sirkku Peltolan tavaramerkki näytelmäkirjailijana on dialogi, jossa hahmot puhuvat toistensa ohitse, ja tätä herkkua Kärpäsetkin tarjoaa. Ja mikäs siinä, kun tekstin tulkitsijoina ovat sellaiset näyttelijät kuin Suosalo ja Räsänen, jotka tuovat kohtauksiin juuri oikeanlaista latausta ja luontevuutta. Hahmoista paljastuu paljon joissain yksittäisissä lauseissa, joten katsojan on syytä seurata näytelmää tarkalla korvalla.
Näyttelijöiden välinen koominen dynamiikka perustuu pitkälti siihen, että Räsäsen esittämä Kalevi puhuu taukoamatta, mutta vain vähän asiaa, ja Suosalon esittämä Mauri reagoi tähän, ainakin alkuun, tiukan harvasanaisesti.
 |
| Kuva: Kari Sunnari |
Esityksen läpi kulkeva leikkisyys on se tekijä, joka nostaa Kärpäset uudelle tasolle. Suosalo ja Räsänen esittivät pauhaavana oopperaduettona kinastelun puuron lämmittämisestä, eikä yleisön naurusta ollut tulla loppua. Lisäksi heidät nähtiin pikkupoikina takaumakohtauksessa ja myös kirjaimellisesti kärpäsinä. Mieleen palasi Juha Hurmeen ohjaukset, joissa leikkisät elementit usein paiskaavat sopuisasti kättä muun kokonaisuuden kanssa.
Todellinen koominen huippuhetki koettiin kohtauksessa, jossa Haralla on jonkinlainen tilanne päällä, kuten päihdepiireissä liikkuvilla saattaa joskus olla, ja hän änkeää Kalevin vastustuksesta huolimatta Kärpäsille piiloon. Tilanne kärjistyy entisestään, kun Haran kaverit Karri ja Naksu, joita esittää Ahola, ovat samassa pinteessä. Kohtaus on todellinen farssimainen kieputus, jossa yhdistyvät useammat hahmot ja vauhti. Kaiken keskiössä on Räsäsen esittämä hätäinen Kalevi, joka ei kykene sanomaan jämäkästi ei Haralle ja tämän kavereille.
 |
| Kuva: Kari Sunnari |
Tässä lavastuksessa tuntui aivan luontevalta, että näytelmän alkupuolella Petra Ahola esitti tunnelman rakentamiseksi laulaen ja tanssien ranskankielisen kappaleen Dernière danse. Reetta-Kaisa Ileksen koreografiat, jotka siivittivät esityksen lentoon useammassakin kohdassa, ansaitsevat myös kiitoksen.
Kärpäset koskettaa, naurattaa ja viihdyttää, usein samalla kertaa. Dialogin ja liikkeen täyteisten kohtausten vastapainoksi mahtuu mukaan myös hiljaisempia, pohdiskelevampia hetkiä. Vakavat aiheet, kuten kuolema, sairastuminen ja yksinäisyys saavat näytelmässä Peltolan tapaan lempeän ja lämpöisen käsittelyn, mutta tyhjää tai mitäänsanomatonta höttöä ei ole tälläkään kertaa tarjolla.
Katsoin esityksen 23.1.2025
*Näin esityksen pressilipulla
 |
| Kuva: Kari Sunnari |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti