Sultanaatti (Jyväskylän Huoneteatteri)

Jyväskylän Huoneteatteri ilahduttaa yleisöään  varsin tuoreella kotimaisella näytelmällä. Näytelmäkirjailija Laura Ruohosen Sultanaatin kantaesitys oli Kansallisteatterissa marraskuussa 2022.

Harrastajakenttä ansaitsee kiitoksen ja hatunnoston siitä, että Ruohosen näytelmiä on päässyt Jyväskylässä kokemaan. Jyväskylän Ylioppilasteatteri esimerkiksi esitti Ruohosen näytelmätuotannon keskeisiin teoksiin kuuluvan Kuningatar K:n syksyllä 2018.

Siinä missä Kuningatar K sijoittui 1600-luvun Ruotsiin ja kuningatar Kristiinan hoviin, kääntää Sultanaatissa Ruohonen katseen aiemmalle vuosisadalle eli 1500-luvulle Suleiman I Suuren hallitsemaan Osmanien valtakuntaan. Molempia näytelmiä yhdistää se, että historiallisesta aiheesta huolimatta Ruohonen ei pyri tarkkaan historiakuvaukseen, vaan historia tarjoaa pikemminkin pohjan käsitellä kiinnostavia teemoja.

Jonkinlaisena lukuohjeena katsojalle toimii ohjaaja Jarmo Lintusen alkusanat näytelmän käsiohjelmassa. Lintusen mukaan Sultanaatin voi määritellä aikuisten saduksi, josta löytyy Grimmin satujen julmuuksia.

Sultanaatissa, kuten saduissakin, perusjuoni on yksinkertainen: sulttaani Suleiman "Supi" Suuri (Markus Haapoja) hurmaantuu haaremiorja Rossasta (Anna Penttilä) ja alkaa tämän vaikutuksesta toteuttaa uutta suunnitelmaa tasa-arvoisemmasta valtakunnasta. Hovin totutun marssijärjestyksen kumoaminen ei tietenkään sovi hovin muille vakiintuneille vallankäyttäjille. Tästä seuraa kärjistyvää vastakkainasettelua Rossan ja muun hovin välille.          

Kuva: Jaakko Manninen

Monien satujen tapaan myös Sultanaatissa on näkyvä kertojahahmo, joka johdattelee katsojan näytelmän hullunkuriseen maailmaan. Kertojahahmon virkaa hoitaa venetsialainen vakooja, jonka tehtävänä on laatia raportti havainnoistaan Suleimanin hovissa. Tiina Siitonen vakoojan roolissa on viiksineen ja aksentteineen hauska ja valtavan viihdyttävä ilmestys.

Siinä missä orjatyttö Rossa hurmaa sulttaanin, niin Anna Penttilä Rossan roolissa valloittaa katsojat leikkisällä, rennon oloisella ja samalla kirkkaalla ilmaisulla, johon tulee näytelmän edetessä myös painokkaampia ja vakavampia sävyjä.

Näytelmän alkupuolella Rossan hahmo toimii pirteänä vastakohtana Markus Haapojan esittämälle sulttaanille, jota vaivaa päämäärättömyys ja tylsistyneisyys. Kun sulttaani antaa tilaa uusille ajatuksille, tulee myös hallitsijan olemukseen uutta ryhtiä ja voimaa. Haapojan roolisuorituksessa tämä muutos välittyy katsojalle uskottavasti.

Pääosaparille tarpeellista, komediallista tukea antoivat Marjut Matala Visiirinä ja Jukka Jääskelä tykistöupseeri KP:na. Heidän hallittua, juonikasta ja tiivistä yhteispeliä oli ilo seurata.

Supi Suuren hoviin vipinää ja vilskettä osaltaan toivat myös lavalla nähtävät Anni Muilu, Saga Lähtevänoja, Salka Rauvola ja Sari Villanen. Heistä jokainen nähtiin monessa eri roolissa, muun muassa erinäisinä hoviherroina ja lähetteinä. Roolista toiseen hyppiminen sujui mallikkaasti, lisäten hieman esityksen farssikierroksia.

Kuva: Jaakko Manninen

Ohjaaja Jarmo Lintunen työryhmineen on onnistunut luomaan kokonaisvaltaisen teatterikokemuksen. Ohjaus on tarkkkaa, roolisuoritukset ovat yhtenäisiä, eikä esityksen rytmissä ole moitteen sijaa. Ainoastaan muutamat melbrooksmaiset anarkronismit rikkoivat hieman tunnelmaa, vaikka katsojalle onkin selvää jo esityksen alkupuolelta lähtien, ettei tässä aivan vakavaa epookkia olla rakentamassa.

Sultanaatin näyttämöllepano miellyttää silmää. Huoneteatterin lavaa, jossa riittää syvyyttä, hyödynnetään tehokkaasti. Sirpa Saarenpään puvustuksessa on riittävää väriloistoa, jota osasi odottaa käsittelyssä olevan aihepiirin perusteella.

Kaiken pohjana on tietenkin Ruohosen oivaltava teksti, joka haastaa niin näyttelijät kuin katsojatkin. Dialogia piisaa, paljon viittauksia historiaan, mutta kohtuullisen helposti sulavassa muodossa.

Erityisen kiinnostavan näytelmän Sultanaatista tekee se, että siinä käsitellään vakavia aiheita, kuten historian julmuuksia ja naisten heikkoa asemaa vallan kammioissa, näennäisen kevyesti. Raskaat aiheet eivät välttämättä vaadi osakseen raskasta käsittelytapaa. Historian julmuuksia on myös mahdollista asettaa naurettavaan valoon, kuten Ruohonen tekee.     

 Katsoin esityksen 12.10.2024