Lemminkäisen äiti (Ryhmäteatteri)

Anna Krogeruksen näytelmän Lemminkäisen äiti nimi herättää itsestäänselvästi mielikuvia Kalevalan suuntaan. Nyt ei kuitenkaan seikkailla kalevalaisissa kansanrunoissa, vaan kärjistetyssä nykypäivän todellisuudessa, jossa perheen äiti, Elina Lemminkäinen, ammatiltaan äidinkielen opettaja, yrittää pitää arjen rattaat pyörimässä. Elinan roolin tekee antaumuksellisesti Minna Suuronen.

Aivan helppoa Lemminkäisen arki ei tietenkään ole, kun oma mies, Aku Lemminkäinen (Santtu Karvonen), viettää päivänsä kuntopyörän selässä, suunnitellen siltaa. Aviopari tuntuu olevan vieraantunut toisistaan ja unohtaneen yhteiset tavoitteet.

Perheen pojan Nico Lemminkäisen (Aapo Salonen) haave jääkiekkourasta ei toteutunut, eikä hän ole oikein keksinyt mitään muuta tilalle, joten hän on komeroitunut omaan pieneen asuntoonsa pelaamaan tietokonepelejä päivästä toiseen. Äiti kiikuttaa pojalleen pizzaa.

Näytelmään oman mausteensa tuovat Elinan muistisairas äiti Maire (Marja-Leena Kouki), Karjalan evakko, joka asuu heikkenevästä kunnostaan huolimatta yksin, sekä Elinan oppilas Anastasia (Nana Saijets), joka on paennut sotaa Ukrainasta Suomeen. Heillekin Elina pyrkii tarjoamaan tukea ja turvaa parhaansa mukaan, vaikka aika ja jaksaminen alkavat olla pahasti kortilla.

Kuva: Mitro Härkönen

Ainesten runsaus ei suinkaan syö esityksen intensiteettiä, vaan ohjaaja Eero-Tapio Vuoren ohjaus etenee kovilla kierroksilla. Näytelmän alkupuolella Elinan elämäntilanteen kaoottisuus ja arjen toisteisuus tehdään kuitenkin turhankin yksityiskohtaisesti selväksi. Tämän takomisen tarkoitus hahmottuu katsojalle paremmin näytelmän toisella, huomattavasti rauhallisemmalla puoliajalla.

Näytelmän hahmot tuntuivat ensivaikutelmaltaan hieman kaavamaisilta, mutta kasvoivat näytelmän edetessä kokonaisemmiksi ihmisiksi, joiden edesottamuksia seurasi ja paikoin jopa jännitti mielenkiinnolla.

Näyttelijäntyö on totutun laadukasta ja ryhdikästä, kuten Ryhmäteatterin esityksiltä on oppinut odottamaan. Etenkin vahvat naisroolit, joita tulkitsevat eri sukupolviin kuuluvat näyttelijät, nousevat esiin, mikä ei ole sinällään ihme, sillä äitiydestä muodostuu yksi näytelmän keskeisistä teemoista.

Erityismaininnan näyttelijöistä ansaitsee Marja-Leena Kouki, jonka roolisuoritus koskettaa ja naurattaa. Hienoa nähdä Koukin kaltainen veteraaninäyttelijä näin onnistuneessa roolissa lavalla. Kouki tuo onnistuneesti esiin roolihenkilönsä monet puolet. Muistisairas ei ole koskaan vain sairautensa.

Näytelmää markkinoidaan tragikoomisena triptyykkinä. Mitä osuvinta komiikkaa tarjoaa Juha Kukkonen videolla esiintyvänä parisuhdeterapeuttina, joka toistelee umpikujaan ajautuneelle pariskunnalle kuivan oloisesti kuluneita mantroja. Parisuhdeterapia etäyhteydellä toteutettuna on eräänlainen aikamme kuva sekin. Nämä kohtaukset tuovat katsojalle hyvää taustoitusta Lemminkäisten avioliiton nykytilasta. Kukkosen oivallinen roolityö osoittaa, kuinka meluisamman draaman keskellä rauhallinen ja tarkka esiintyminen voivat osua maaliin mitä parhaiten.

Kuva: Mitro Härkönen

Jäin pohtimaan ukrainalaisen teinitytön, raskauttaan salailevan Anastasian, roolia tarinassa. Oliko kyseessä liian irrallinen osuus muusta kokonaisuudesta tai hieman päälle liimattu yritys olla ajassa kiinni? Mielestäni Anastasia sujahti lopulta melko luontevasti osaksi Lemminkäisten edesottamuksia ja elämää. Hahmo muistutti osuvasti, että sodan jaloista paenneetkin ovat vain tavallisia ihmisiä, omine vahvuuksineen ja ongelmineen. Nana Saijets tavoittaa roolissaan osuvasti kaiken tämän.

Ukrainasta on paennut miljoonia ihmisiä Venäjän aloitettua täysimittaisen hyökkäyssodan helmikuussa 2022. Pidän hyvänä asiana, että tämä näkyy paikoin myös ajankohtaisessa fiktiossa, vaikka Suomeen saapuneiden ukrainalaisten määrä onkin verrattain maltillinen.

Janne Siltavuoren vaikuttava lavastus, joka osaltaan auttoi pääsemään kunnolla esityksen imuun, on kekseliäs Gallen-Kallelan suuntaan nyökkäävä triptyykki, eli kolmiosainen teoskokonaisuus, jossa Elinan ja hänen miehensä, Maire-äidin ja pojan kodit on rajattu kultaisilla kehyksillä. Ne muodostavat kehän, jota Elina näytelmän alkupuoliskon pakonomaisesti kiertää, kunnes tulee aika pysähtyä ja tarkistaa elämän suuntaa.

Ongelmien ratkaisu hieman deus ex machina -henkisesti jakaa varmasti mielipiteitä. Itselleni näytelmän kärjistetty maailma ja Kalevala-viittaukset loivat sellaista tuntua, ettei tässä kuitenkaan aivan arkirealismin piirissä liikuta.

Eikä näytelmän hahmojen ongelmia kokonaan ratkaista, mutta jonkinlaista helpotusta kukin hahmo tuntuu silti löytäneen loppua kohti tultaessa. Toiveikkaalla loppuratkaisulla Krogerus valaa uskoa parempaan tulevaisuuteen ja kenties hieman kehottaa luomaan merkityksiä kaoottisiin aikoihin. Valmiita ratkaisuja ei kuitenkaan ole, vaan jokaisen tulee löytää itselleen ne sopivimmat.

Katsoin esityksen 25.10.2024

*Näin esityksen pressilipulla