Jyväskylän kaupunginteatterin musikaalin Bosslady – Maija Vilkkumaan musikaali alaotsikon kanssa on lukijan hyvä olla tarkkana. Kyseessä ei siis ole Maija Vilkkumaa -musikaali, vaan Maija Vilkkumaan musikaali.
Syksyllä 2024 ensi-iltansa saanut Bosslady on Vilkkumaan itsensä säveltämä, sanoittama ja käsikirjoittama yhdessä Satu Rasilan kanssa. Pohjana on toiminut radiomusikaali Mä halusin olla suffragetti, jonka Vilkkumaa kirjoitti Yle Radio Suomeen vuonna 2017.
Bossladyn päähenkilöitä ovat kaksi lapsuudenystävää, Anni (Saara Jokiaho) ja Elli (Elina Saarela), jotka ovat 25-vuotiaiksi nuoriksi aikuisiksi kasvettuaan hieman erkaantuneet toisistaan. Anni ei enää viihdy aktivistiporukoissa, vaan keskittyy parisuhteeseensa ja omiin juttuihinsa. Elli puolestaan jatkaa tinkimättömästi tasa-arvoisemman maailman vaatimista.
Kuva: Jiri Halttunen
Anni paiskautuu toden teolla aikuisten maailmaan aloittaessaan työt isänsä (Paavo Honkimäki) mainostoimistossa. Edessä on uuden roolin omaksuminen työyhteisössä, jossa kilpailuhenkisyys vallitsee.
Hahmot saattavat tuntua alkuun hieman ohuilta, mutta Vilkkumaan osuva musiikki syventää heitä ja tempaa katsojan tehokkaasti esityksen imuun. Sävellyksissä on vahvasti läsnä Vilkkumaan tunnistettava tyyli. Yleisölle tarjotaan hyvin soivaa, mainiosti lavalle sopivaa modernia pop-musikaalimusiikkia.
Pääosaa esittävä Saara Jokiaho on tullut jyväskyläläisyleisölle tutuksi ilmeikkäänä tulkitsijana, mutta kaikki muutkin hoitavat tonttinsa oikein hyvin.
Chris Whittakerin kädenjälkeä oleva koreografia oli omiin silmiini intensiivinen ja rytmikäs. Paviljongin väistötilojen Aune-näyttämöä hyödynnettiin osuvasti, tanssijoiden levittäytyessä pitkin näyttämöä. Kokonaisuus oli selkeästi hahmotettava. 
Kuva: Jiri Halttunen
Bossladyssa onnistutaan yhdistämään sujuvasti viihdyttäviä, osin komediallisiakin aineksia asiapitoisempaan sisältöön. Käsikirjoitus sisältää aimo annoksen feminismiä, jonka historiaakin valotetaan katsojille.
Hieman jäin miettimään, onko musikaaliin ujutettu erilaisia teemoja ja juoniaihioita liikaa yhden teoksen tarpeiksi. On esimerkiksi aikuiseksi kasvamista ja identiteetin rakentamista, miehen roolin ahtautta, jota tuodaan esiin Annin veljen Mikaelin (Sami Ulmanen) hahmon kautta, sekä sukupuolten tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä. Esitys on eittämättä tiukasti ajassa kiinni.
Lopputulos on kuitenkin Satu Rasilan ohjaamana tarpeeksi ilmava, sulavasti kohtauksesta toiseen rullaava kokonaisuus, joka ei kangistu ainesten runsaudesta. Raikas ja energinen esitys, josta jää katsojalle hyvä mieli.
Katsoin esityksen 22.2.2025
*Näin esityksen alennushintaisella pressilipulla
 |
| Kuva: Jiri Halttunen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti