lauantai 30. elokuuta 2025

Elokuvafestivaali: HÖFF 2025

Haapsalun kauhu- ja fantasiaelokuvafestivaalin (HÕFF) aloituspäivä osui tänä vuonna vapunpäivälle, joka on Virossakin yleinen vapaapäivä. Niinpä suuntasin jo edeltävänä päivänä Helsingistä Tallinnaan Eckerö Linen iltapäivälautalla. Tunnelma lautalla tuntui tavallista rauhallisemmalta, kenties siksi, että bileporukat jäivät maihin vappurientoihin.

Tallinnassa oli kylmää ja sateista, perinteinen suomalainen vappusää siis, joten kaupunkikierroksen sijaan päätin mennä elokuviin. Teatteriksi valikoitui keskustan Apollo Kino Coca-Cola Plaza, koska siellä oli näytös sopivaan aikaan ja sopivan isossa salissa. Lipun hinta oli reilu 9 euroa.

Tõnis Pillin esikoispitkä Fränk (2025) oli laadukas, hyvin näytelty virolainen draama pikkukaupungin poikaporukan haasteista: päihteiden käyttöä, näpistelyä ja muuta arjen harmautta. Hieman ankea, mutta ei täysin toivoton tunnelmiltaan, elokuva toimi hyvänä lämmittelynä ennen siirtymistä Haapsalun genrepitoisempaan tarjontaan. Osallistuin festivaalille bloggaajana eli sain festivaalipassin raportin kirjoittamista varten.

Virossa paikallisia elokuvia esitetään ainakin Tallinnassa usein englanniksi tekstitettynä, joten myös turistin on mahdollista tutustua virolaiseen elokuvakulttuuriin festivaalien ulkopuolella.

Seuraavana aamuna suuntasin Haapsaluun bussilla. Matka Tallinnasta kestää noin puolitoista tuntia ja maksaa suunnilleen 10 euroa. Vuoroja kulkee molempiin suuntiin useita päivässä, ja väliä liikennöivät ainakin GoBus sekä Lux Express.

Festivaalihulinaa Kuva: Markus Sein
Festivaalin tapahtumapaikkana toimi tuttuun tapaan vanhassa kaupungissa sijaitseva Haapsalun kulttuurikeskus, jossa elokuvia esitettiin kolmessa salissa puolestapäivästä pitkälle yöhön. 33 pitkää elokuvaa ja viisi lyhytelokuvakimaraa sisältänyt ohjelmisto tarjosi katsottavaa moneen makuun. Suurin osa elokuvista oli puhuttu tai tekstitetty englanniksi.

Festivaalin yleistunnelma oli vastustamaton. 20-vuotista taivaltaan juhliva HÕFF polkaistiin käyntiin kulkueella, jossa musisoi virolainen torvibändi The Tomahawck Brothers. Naamiaisasuiset marssijat suuntasivat asianmukaisesti koristeltuun kulttuurikeskukseen, jossa hiljalleen valmistauduttiin festivaalin viralliseen avajaisnäytökseen.

The Surfer (2024)

Festivaalin avajaiselokuvaksi valikoitui irlantilaisen Lorcan Finneganin ohjaama australialaiselokuva The Surfer, jonka pääosaa näyttelee Nicolas Cage. Cage näyttelee sopivalla ja itselleen ominaisella paatoksella eronnutta perheenisää, jonka aikomuksena on ostaa takaisin lapsuudenkotinsa. 

Tarkoituksenaan nauttia vanhojen kotikulmien tunnelmasta jo hieman ennakkoon, päättää hän suunnata teini-ikäisen poikansa kanssa rannalle, jossa hän tapasi surffata lapsena. Paikallinen surffijengi kuitenkin torppaa yrityksen, vedoten siihen, että ranta on tarkoitettu ainoastaan alueen asukkaille. Surffijengiä johtaa gurun ottein karismaattinen Scully (Julian McMahon). 

Elokuvan juoni kulkee kohti yhteenottoa, jossa napit vastakkain ovat Cagen esittämä bisnesmies, jonka ote elämästä on hieman kirvonnut, sekä rantaa vartioiva surffijengi. Elokuvantekijät kuitenkin yllättävät katsojan, eikä tarjolla ole aivan suoraviivainen yhteenotto, vaan raina kulkee yllättäviin suuntiin.

Itselleni elokuva näyttäytyy kuvauksena pakkomielteisyydestä. Ajatus paluusta lapsuuden kotiin ja sen läheiseen rantaan surffaamaan tuntuvat olevan Cagen hahmolle kaikki kaikessa, vaikka tämä tilaisuus tuntuu jo menneen. Mieleen tulee elokuva The Swimmer (1968), jossa Burt Lancaster viettää kesäistä päivää uiden tutun naapuruston uima-altaissa. Sekin oli kuvaus yrityksestä palata kotiin.

Elokuvaa on sen visuaalisen ilmeen puolesta erittäin miellyttävä katsoa. Puolalaisen elokuvaajan Radek Ladczukin onnistuu erityisesti välittämään kuuman kesäpäivän hiostavat tunnelmat. Aurinko, hiekka ja meri ovat vahvasti läsnä elokuvassa.

Cagen pääosasuoritus on tuttua laatua: sopivan intensiivinen, kiihtyvä, mutta pitkälti hillitty. Monista tv-sarjoista tuttu Julian McMahon onnistuu myös gurumaisena surffipäällikkönä, vaikka hahmo hieman kliseiseltä tuntuukin. Karismaattinen McMahon välittää uhkaavan vaaran tunteen pienin elein.

The Surfer on kelpo lisä Nicolas Cagen myöhäistuotantoon, mutta se ei nouse aivan yhtä muistettavaksi tapaukseksi kuin esim. Mandy tai Pig. Ohjaaja Finneganilta olisin toivonut pokkaa viedä visionsa rohkeasti päätyyn asti; nyt elokuva jää joiltain elementeiltään hieman puolitiehen.

The Mysterious Castle in the Carpathians (1981)

Festivaalin monenkirjavan retro-ohjelmistokokonaisuuden kiinnostavimpiin paloihin lukeutui tsekkiläinen Jules Verne -parodia 80-luvun alkupuolelta. Itse en ollut elokuvasta aiemmin edes kuullut, vaikka tsekkiläistä elokuvaa hieman tunnenkin.

Elokuva lainaa Vernen teoksen lähtökohtia omiin tarkoitusperiinsä. Kreivi Teleke of Tölökö (Michal Docolomanský) on saapunut Transilvanian maisemiin kirjoittamaan oopperaa, mutta saa vihiä, että hänen ihailemansa laulajan Salsa Verden (Evelyna Steimarová) kidnappaaja, paroni Gorz (Milos Kopecký), katosi hiljattain alueella. 

Salaperäinen linna vuoristossa herättää hänen ja paikallisen riistanvartijan mielenkiinnon. Linna kätkee sisäänsä monia yllätyksiä. Jules Vernen henki on läsnä erityisesti erilaisten mekaanisten keksintöjen paljoudessa.

Elokuvan suurin vahvuus on siinä, että sen aihepiiri on otettu tosissaan, mikä näkyy komeassa toteutuksessa. Elokuvan puitteet ovat kunnossa, eikä sen visuaalisesta ilmeestä voi päätellä, että homma aiotaan lyödä leikiksi. Tältä osin elokuvasta tulee mieleen Brooksin Young Frankenstein ja Wilderin The Private Life of Sherlock Holmes, jotka ovat 70-luvun epookkiparodioita parhaasta päästä.

Näyttelijät vetävät sopivan överillä linjalla. Docolomanskýn esittämä kreivi Telek on hupaisan mahtipontinen ilmestys kaulahuiveineen ja metsästäjälakkeineen, tuoden hieman mieleen edellä mainitun Sherlock Holmesin. Turhia ei myöskään pidättele Rudolf Hrusínský mielipuolisen, linnassa omia projektejaan huseeraavan professorin roolissa. Sivuosanäyttelijöiden pokka pitää ihailtavasti kaiken koomisen kohkaamisen keskellä.

Kestoa elokuvalla on reilu puolitoistatuntinen, mikä on sopiva pituus tämänkaltaiselle komedialle. Hulluttelu viihdytti mallikkaasti, ja olin iloinen nähdessäni tämän isolta kankaalta, sillä lavastuksen ja rekvisiitan yksityiskohdissa riitti ihasteltavaa ja ihmeteltävää. Tunnelmallinen kokonaisuus.

Festivaalia vietettiin 1.–3.5.2025

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pännäinen - Pariisi (Ykspihlajan kesäteatteri)

Ykspihlajan kesäteatteri Kokkolassa Kahvila Sahan pihapiirissä on saanut osakseen hieman kansallistakin huomiota. Nuoret näyttelijät Anna Ai...