*Mainos/lippu saatu Tehdas Teatteri
Aikuisille suunnattu nukketeatteri on jännittävä tyylilaji, joka tarjoaa usein katsojalle yllättäviä elämyksiä. Mielenkiinnolla odotin, mitä Nukkevaltion ja Tehdas Teatterin yhteistuotanto Humalan kämmenellä tarjoaa. Esityspaikkana toimi Aurajoen rannalla Turussa sijaitseva Tehdas Teatteri, jonka tilat ovat osa Manillan kulttuuritehdasta.
Esityksen käsikirjoittanut ja ohjannut Heini Vahtera on kertonut teoksen olevan autofiktiivinen. Siispä ei ollut ihme, että esityksen päähenkilön nimi on myös Heini. Katsojat pääsevät seuraamaan Heinin varttumista vahvasti uskonnollisessa perheessä viisivuotiaasta pikkutytöstä rippikouluikäiseksi.
Näyttämöllä nähtiin kaksi esiintyjää: Elena Rekola ja Sirpa Järvenpää. He vastasivat paitsi lukuisten hahmojen nuketuksesta, myös Heinin vanhempien esittämisestä. Ammattitaito punnittiin erityisesti kohtauksissa, joissa näyttelijä reagoi nukkehahmoon ja toisinpäin. Kohtaukset kulkivat kerrassaan kitkattomasti, ja eläytyminen eri rooleihin oli kohdallaan.
Humalan kämmenellä sijoittuu 1990-luvulle, joten olikin nokkela ratkaisu, että esityksessä nähtävät nuket olivat 90-luvulta tuttuja leluja, esimerkiksi Trolli-nukkeja. Tältä osin teos tarjosikin aimo annoksen nostalgiaa heille, joille tämä kuvasto on tuttua.
 |
| Kuva: Matti Vahtera |
Oivallisesti saatiin katsojalle tuotua esiin se, että Heinin kaveri Satu on varakkaasta perheestä, käyttäen kodin lavastuksena prinsessan linnaa. Tällaiset oivaltavat ja hauskat yksityiskohdat tekivät esityksestä palkitsevaa seurattavaa. Nuket suunnitteli ja rakensi Helena Markku, ja lavastuksesta sekä puvustuksesta vastasi Amita Kilumanga. He ovat tehneet erinomaista työtä.
Tarinan kertominen nukeilla tuo osaltaan esitykseen huumorikulman. Naurattaahan se, kun pieni Heini lähtee vauhdikkaasti pyörällään ostamaan karkkia, ja R-kioskin kulmilla pyörivä kovis on röökiä vetävä trolli-peikko. Leluhahmojen läsnäolo tuo kaikkeen vielä enemmän leikin tuntua. Huumori on tummaa, mutta kuitenkin pohjimmiltaan lempeää.
Nukketeatteri tuo sopivaa etäisyyttä esityksen vakavampiin aineksiin, kuten 90-luvun lamaan, uskonnollisen kasvatuksen tuomiin paineisiin ja ristiriitoihin sekä teini-iän alkoholinhuuruiseen sekoiluun. Erityiseen lentoon esitys lähtee surrealistisemmissa kohtauksissa.
Vahteran ohjauksessa kohtaukset elävät ja etenevät ajoittain herkullisesti kiihdyttäen. Esitys ei myöskään arkaile hidastaa vauhtia, tarjoten katsojalle tarvittavaa suvantoa esimerkiksi Heinin ja tämän isoäidin välisissä kohtauksissa. Isoäidin virkaa toimitti silmälasipäinen, tupakoiva nallehahmo.
Kokonaisuuden viimeisteli oivalliset musiikkivalinnat, joissa kuultiin niin hengellistä musiikkia kuin myös populaarimpaa materiaalia. Kappalevalinnat auttoivat pääsemään suoraan kohtauksien ytimeen.
*Katsoin esityksen 14.12.2025
 |
| Kuva: Matti Vahtera |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti