Seilin saari sijaitsee Saaristomerellä, noin 30 kilometrin päässä Turusta. Vaikka Seilillä on muutakin sairaalahistoriaa, niin erityisesti vuosina 1889–1962 toimineen naisten mielisairaalan osin synkkäkin historia kiehtoo edelleen.
Seinäjoen kaupunginteatterin Seili, joka sai ensi-iltansa syksyllä 2024, on juuri sitä musikaaliteatteria, josta itse helposti innostun. Musikaalinkaan ei tarvitse olla aiheeltaan kevyttä ja koko perheelle sopivaa viihdettä. Tämä on tietenkin lajityyppiä tunteville itsestäänselvyys.
Satu Rasilan ja Mikko Koukin kirjoittamassa, Jussi Vahvaselän säveltämässä ja Pauliina Saloniuksen ohjaamassa teoksessa kerrotaan naiskohtaloista Seilin mielisairaalassa 1910-luvun alusta aina 1960-luvulle saakka. Pohjana ovat toimineet aidot potilaskertomukset, joista on poimittu sopivia aineksia henkilöhahmoihin.
Kehyksen musikaalille muodostaa järjestettyä avioliittoaan pakenevan Sofian (Natalil Lintala) dramaattiset vaiheet, jotka johtavat passitukseen Seilin mielisairaalaan. Lyhyt romanssi kauppamies Johanneksen (Kai Bäckström) kanssa tuo Sofian tarinaan paitsi melodramaattista sävyä, myös ilmavuutta kokonaisuuteen. Johanneksen vaiheita ajoittain seuraamalla teoksessa päästään välillä muihinkin maisemiin, eikä vain jumiteta mielisairaalan tapahtumissa.
 |
| Kuva: Jukka Kontkanen |
Surullisia, eri tavoin koskettavia ja traagisia kohtaloita Seilissä tulkitsivat Lintalan rinnalla osuvasti Heidi Kirves, Inka Reyes ja Riikka Lifländer, joka poikkeuksellisesti esitti Alman roolin näkemässäni vedossa. Kanssapotilaina he muodostivat yhteen hitsautuneen, erilaisista persoonista koostuvan porukan, jolla on lopulta vain toisensa. Musiikin kautta teoksessa pureudutaan sykähdyttävästi vuorotellen potilaiden yksilöllisiin tarinoihin.
Rasilalle, Koukille ja Vahvaselälle tämä on onnistunut paluu historiallisen aiheen äärelle. Seilin ensimmäinen versio nähtiin Turun kaupunginteatterissa 10 vuotta aiemmin, mutta tuolloin kyse oli jukebox-musikaalista, jossa hyödynnettiin kotimaisten naisartistien musiikkia. Nyt kuultava musiikki on kokonaisuudessaan Vahvaselän käsialaa, ja kokonaisuutta on muutenkin uudelleenkirjoitettu. Itse en Turun versiota aikoinaan nähnyt, joten vertailevaa kommentointia ei ole luvassa.
 |
| Kuva: Jukka Kontkanen |
Pauliina Saloniuksen ohjaus on selväpiirteinen ja tunnelmallisuutta korostava. Koko lavaa hyödynnetään, ja joukkokohtaukset, joissa musikaalin rytmi ja mukaansatempaavuus mitataan, vakuuttavat. Koreografiasta vastannut Marko Carlsson on siis myös hoitanut työnsä hyvin.
Jani Uljaan lavastussuunnittelu, Lauri Virkkalan videosuunnittelu ja Hannu Raja-ahon valosuunnittelu sointuvat hyvin yhteen, luoden mielenkiintoisia näyttämökuvia. Komeat videoprojisoinnit istuvat hyvin toteutukseen, sillä Seilissä on elokuvallisuutta paitsi kerronnassa nopeiden leikkausten osalta, myös musiikissa. Kevyt lavastus mahdollistaa ketterät kohtausten vaihdot.
Seili on mielenkiintoinen lisä sellaisten teosten jatkumoon, joissa tekijät tarttuvat historialliseen aiheeseen ja kohdentavat katseen haavoittuvassa asemassa olleiden, tässä tapauksessa naisten, kohtaloihin. Tärkeästä aiheesta ei kuitenkaan tarvitse lisäpisteitä antaa tai pyytää, sillä sen verran komeaa teatteria tämä on.
Seilissä on rankoista aiheista huolimatta sellaista läpikuultavaa kauneutta, joka läpäisee katsojan suojaukset ja vie totaalisesti mennessään. Voiko musikaalilta enempää toivoa?
Katsoin esityksen 31.1.2025
*Näin esityksen pressilipulla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti