Shakespearen klassikot kiinnostavat itseäni aina. Kun huomasin Turun kaupunginteatterin tuovan ensi-iltaan Macbethin, jonka ohjauksesta vastaa Kari Heiskanen ja nimiosassa on Eero Aho, niin tiesin tämän olevan tarjous, josta en voi kieltäytyä.
Macbeth on Shakespearen suurista tragedioista viimeinen. Päähenkilö on skotlantilainen taistelukentillä ansioinut kenraali Macbeth, jonka vallanhimo saa sytykettä kohtaamiensa noitien ennustuksesta, jossa hänestä povataan Skotlannin kuningasta. Lady Macbeth (Riitta Salminen) yllyttää osaltaan miestään veritekoihin kun otollinen tilaisuus koittaa kuningas Duncanin (Mika Kujala) pään menoksi. Väkivallan tuhoava kierre on valmis alkamaan.
Turun kaupunginteatterin päänäyttämölle on luotu miellyttävän ajaton tulkinta, jossa esitystä ei lavastuksen ja puvustuksen puolesta ankkuroida täsmällisesti mihinkään tiettyyn hetkeen historiassa. Jani Uljaan lavastus ja Tuomas Lampisen puvustus tuovat katsojien eteen maailman, joka on juuri niin jylhä, kolkko ja synkkä kuin odottaa saattaa.
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Pidin siitä ettei päänäyttämöä ole katsottu tarpeelliseksi täyttää sälällä, vaan lavastus on ketterä ja osuva, tuntumatta kuitenkaan liian riisutulta. Toteutus antaa tilaa katsojan mielikuvitukselle, mitä Shakespearen kieli osaavan näyttelijäkaartin tulkitsemana ruokkii. Heiskasen tulkinnan pohjana toimiva Matti Rossin käännös istuu hyvin näyttelijöiden suuhun.
Muutamassa kohtauksessa nähdyt taksit ja ensimmäisen maailmansodan sodan aikaiset univormut palauttivat mieleen sellaiset brittielokuvat kuin 1930-luvulle sijoitettu Richard III, jossa nähtiin Ian Mckellen nimiosassa, ja kuuskytlukulainen ensimmäistä maailmansotaa musikaalin keinoin irvaileva Oi! Mikä ihana sota!
Tunnelman huomaa olevan tässä esityksessä kohdillaan jo alussa kun kauhuelokuvamaista ja synkän koomista karnevaalitunnelmaa tarjosivat ilkikuristen noitien rooleissa Ulla Koivuranta, Ulla Reinikainen ja Asta Sveholm.
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Eero Aho on auktoriteettihahmojen esittäjänä todella vakuuttava, tehden jälleen tasaisen vahvan suorituksen. Mielenkiintoisimpia hetkiä roolisuorituksessa olivat itselleni ne kohtaukset, joissa Ahon Macbeth yritti vielä ylläpitää uskottavuuttaan, vaikka vilpilliset keinot ja teot olivat jo käyneet katsojalle selväksi. Nämä hetket tarjosivat jonkinlaisia oikeamielisyyden ja suoraselkäisyyden pilkahduksia ennen lopullista moraalikatoa.
Riitta Salminen Lady Macbethin roolissa ei lainkaan kalpene Eero Ahon rinnalla. Ajoittainen humalaisen esittäminen sujui sopivalla tyylillä ilman ylilyöntejä, tuoden mielenkiintoista kierrettä tähän lähtökohtaisesti armottomaan hahmoon.
Heiskasen ohjaama Macbeth on helpommin lähestyttävä ja hieman klassisempi Shakespeare-tulkinta kuin esimerkiksi Janne Reinikaisen taannoinen Macbeth-sovitus Kansallisteatterissa ja vähemmän kikkaileva kuin Paavo Westerbergin Hamlet-ohjaus Turussa.
Heiskasen ohjauksen selkeälinjaisuus ja ajoittainen vauhdikkuus saattavat houkutella yleisöön sellaisiakin katsojia, jotka yleensä jättävät väliin tämän kaliiberin klassikot. Parhaassa tapauksessa Macbethin synkkä ja jännittävä tunnelma innostaa nuorempaakin yleisöä tutustumaan lisää Shakespearen klassikoihin.
Katsoin esityksen 7.2.2025
*Näin esityksen pressilipulla
 |
| Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti